Auto-Kehä Lohja Oy aloittaa Mitsubishi-jälleenmyynnin ja -huollon

27/05/2020

Bergé Auto Nordics Oy vahvistaa Mitsubishi-jälleenmyyjäverkostoaan Suomessa, kun Auto-Kehä Lohja Oy aloittaa merkin jälleenmyynnin ja huollon Lohjalla. Lisäksi Auto-Kehä Oy aloittaa Mitsubishi-huollon Karkkilassa.

”Olemme erittäin iloisia, että pääsemme aloittamaan yhteistyön Auto-Kehän kanssa. Auto-Kehä on arvostettu ja palkittu autoalan toimija Uudellamaalla. Yhtiö on tunnettu hyvästä palvelustaan. Saamme Lohjalle ja Karkkilaan vahvat Mitsubishi-edustukset”, sanoo Mitsubishi Brand Director Markku Riekkola.

Auto-Kehä Oy on vuonna 1960 perustettu maineikas perheyritys.

”Auto-Kehän laajentuminen Lohjalle tytäryhtiö Auto-Kehä Lohja Oy:n myötä ja Mitsubishin kanssa yhteistyön aloittaminen ovat merkittävä tapahtuma meille” kertoo Auto-Kehä Oy:n toimitusjohtaja Olli Liljegren. ”Mitsubishi tunnetaan japanilaisesta laadusta, hybridiosaamisesta ja viiden vuoden takuustaan. Uskomme, että Mitsubishi kiinnostaa merkkinä laajaa asiakaskuntaamme”, sanoo Auto-Kehä Lohja Oy:n toimitusjohtaja Tom Mörck.

Viime vuosi oli Mitsubishille Suomessa kaikkien aikojen paras koko 2000-luvulla. Mitsubishin henkilöautoja rekisteröitiin vuoden 2019 aikana yhteensä 1961 kappaletta, kun vuonna 2018 niitä rekisteröitiin 1075 kappaletta. Merkin markkinaosuus nousi viime vuonna 1,7 prosenttiin, kun se oli vuonna 2018 0,9 prosenttia. Mitsubishi-malleista eniten myyntiään kasvattivat ladattava hybridikatumaasturi Outlander PHEV (+195 %) ja kompakti katumaasturi ASX (+171 %).

Auto-Kehä palvelee Lohjalla täysin uusissa tiloissa osoitteessa: Sauvonrinne 16 ja Karkkilassa osoitteessa: Helsingintie 7-9.